




Ahti Manninen
Toimitusjohtaja, Etelä-Karjalan Osuuskauppa
"Arkkitehtuuritoimisto Ovaskainen on ollut yhteistyökumppanimme sekä uusien liikekiinteistöjen että saneerattavien kohteiden suunnittelussa kohta vuosikymmenen ajan. Tilasuunnittelussa on huomioitu neliöiden tehokas käyttö markkinointistrategioitamme vastaavalla tavalla. Erityisesti olen arvostanut yhteistyön sujuvuutta ja sitä, että projektit todella valmistuvat annetussa aikataulussa."
Kari Jauho
Tekninen päällikkö, Etelä-Karjalan keskussairaala
"Keskussairaala on paitsi hoitoympäristö monenlaisille potilaille myös vaativa työskentely-ympäristö sekä sairaanhoidon että tekniikan parissa työskenteleville. Myös lääkintätekniset laitteet ja hoitokoneet vaativat kiinteistöltä ja siihen liittyvältä tekniikalta erityissuunnittelua. Kiinteistöjä muunnetaan säännöllisesti kehityksen ja uuden teknologian edellyttämällä tavalla. Suunnittelutoimiston on ymmärrettävä eri sidosryhmien ja toimijoiden asettamat vaatimukset ja toteuttaa niistä toimiva kokonaisuus.
Arkkitehtuuritoimisto Ovaskainen on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa näitä muutoksia jo vuodesta 1997. Olen tyytyväinen heidän ammattitaitoonsa ja panokseensa. Erityisesti olen arvostanut aikataulujen pysyvyyttä sekä saamaamme rakennuttaja-apua esim. urakka-asiakirjojen laadinnassa."
Jukka Jääskeläinen
Valvontakonsultti, Konrap Oy
"Valvojana arvostan täsmällisiä suunnitelmia sekä riittävän laajoja ja selkeitä asiakirjoja. Myös työmaan aikaisen yhteistyön sujuvuus suunnittelijan kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Arkkitehtuuritoimisto Ovaskaiseen olen voinut luottaa ja yhteistyömme on toiminut hyvin. Kokemus on antanut toimiston suunnittelemille projekteille varmuutta varsinkin peruskorjauskohteissa."
Pekka Partanen
Markkinointipäällikkö, Jukka-talot
"Heinolan asuntomessukohteemme toteutuksessa ylitse kaiken muun nousi projektin ammattitaitoinen hallinta sekä erittäin hyvin sujunut yhteistyö. Suunnittelijalla oli selkeä näkemys kokonaisuudesta ja toimisto vei projektin läpi vastuullisesti ilman erillisiä muistutuksia. Koen, että suunnittelussa lähtökohtana oli meitä parhaiten palvelevien ratkaisujen löytyminen - toiveitamme todella kuunneltiin. Tällaista asennetta ja palvelua kohtaa harvoin."
Birgitta Lehto
Kodinsisustaja, EKAMK, Sosiaali- ja terveysyksikön opettaja
"Mielestäni kotini sisustussuunnittelussa oli parasta se, että suunnittelija ymmärsi juuri minun tarpeeni ja mieltymykseni. Hän ei epäröinyt kertoa uusista mahdollisuuksista ja toi esiin myös omia ideoitaan. Sain erinomaiset suunnitteluohjeet, joten ostaminen oli helppoa eikä aikaa tuhlaantunut turhaan etsimiseen. Kaikki oli valmiiksi ajateltua ja punainen lanka säilyi koko projektin ajan. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen."